Osallistuminen

Tutkijat liikkuvat tanssin kentällä tapahtumissa, festivaaleilla ja esityksissä. He tutustuvat tanssitoimijoiden arkeen seuraamalla heidän työtään.

Kutsu tutkijat kylään sinun tai ryhmäsi harjoituksiin, oppilaitokseesi tai muuten vain juttelemaan ja tutustumaan siihen, miten ja missä olosuhteissa teet työtäsi. Meitä kiinnostavat tanssijan ja koreografin työn ohella muutkin tanssin alan toimet. Opettajan, tuottajan tai tekniikan ammattilaisen haasteet ovat nekin tärkeä osa tanssin todellisuutta. Erityisen tärkeitä ovat ne osat, joita emme tässä huomaa mainita! Olemme hyvin kiinnostuneita myös alan töiden reuna-alueista, eli siitä, miten alalle tullaan ja kuinka sieltä poistutaan, millaista on prekaarisuus tanssin alalla ja kuinka ammattilaiset tulevat toimeen.

Kaiken tämän ohella meitä kiinnostaa, miksi teet työtäsi. Mikä juuri sinua liikuttaa, kantaa ja kiehtoo?

Tutkijat järjestävät myös tapaamisia ja tapahtumia, sekä osallistuvat tanssin alan suuriin kokoontumisiin. Näissä siirrytään osallistuvasta havainnoinnista vähitellen yhteistyössä järjestäjien kanssa keskustelujen järjestämiseen ja kehittämistyöhön.

Tarvittaessa tulemme kehittämään tai ainakin pohdiskeluttamaan mitä hyvänsä työyhteisöä, porukkaa tai jorausjoukkoa, joka meidät kutsuu. Toistaiseksi olemme tarjonneet ilmaista sparrausta ja tyky-toimintaa ainakin Tanssin talon projektitiimille, Loikalle ja Outokummun tanssioppilaitokselle.

Fokusryhmätoiminnan kautta pyrimme tavoittamaan laajasti eri tanssilajien harjoittajia, ammatti- ja työmarkkina-asemia, eri ikäisiä ja sosioekonomisesti sekä sosiodemografisesti erilaisia toimijoita. Tuemme Tanssin talon projektille työskennelleitä Tanssilähettiläitä heidän pyrkimyksessään jatkaa yhteistyötä yli lajirajojen. Ota yhteyttä, jos koet, että edustat sellaista kulmaa tanssin kentästä, jota ei näihin vielä ole tavoitettu.

Ota rohkeasti yhteyttä missä tahansa asiassa, josta haluat kysyä tai jonka haluat tuoda tietoomme! Marja-Liisan tavoitat osoitteesta marja.trux@gmail.com , Iston osoitteesta isto.turpeinen@uniarts.fi .

Toimintatutkimuksen idea on, että oivallus syttyy ja kasvaa toimijoissa itsessään. Tutkija on pieni lumipallo, joka panee alulle vyöryn. Sinä / te voit/-te ottaa ilon irti reflekteerauksesta, ja pätevöityä oman alan kehittäjäksi/-jiksi. Siten yhteiskehittäminen, joka oli alkanut jo ennen hankettamme, jatkuu myös sen jälkeen – ravittuna uusilla resursseilla.

Hankkeet tulevat ja menevät mutta ammattilaiset jäävät.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close