Tutkimusetiikka ja tietoturva

Tanssin hyvä -tutkimushanke noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita. Tutkimustyössä toteutetaan hyvää tieteellistä käytäntöä, siten kuin se on vakiintunut humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aloilla, erityisesti tarkentuen etnografiseen ja kehittävään tutkimusotteeseen. Keskeisinä periaatteina ovat tutkittavien itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen ja yksityisyyden sekä tietoturvan kunnioittaminen. Ks. www.tenk.fi.

Kuten Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeista käy ilmi, tutkimustyö on itseohjautuvaa toimintaa, ja sitä viitoittavat kunkin tutkimusperinteen piiristä nousevat käsitykset siitä, millä erityisillä tavoilla totuutta tavoitellaan ja (kussakin kontekstissa) heikompia toimijoita suojellaan.

Kuva tutkimusetiikasta rikastuu, kun hankettamme tarkastellaan – samoin kuin se itse tarkastelee tutkimuskohdettaan – käytännöllisenä toimintana, jossa keinojen ja päämäärien suhdetta joudutaan toistuvasti harkitsemaan uudelleen ja tutkimuksen sisäisiä hyviä pyritään suojelemaan ulkoisten hyvien korruptoivalta vaikutukselta. Myös tutkimus on sosiaalisesti ja historiallisesti sijoittunutta, moniulotteista, ei-kaikkivoipaa toimintaa, jonka moraalia tukevat akateemiset hyveet kuten rehellisyys, huolellisuus, pitkäjänteisyys ja rohkeus – ja näiden hyveiden harjoittamiseen tarjolla olevat / horjuvat akateemiset kentät, käytänteet ja instituutiot sekä niiden rakentamat / murentamat tekijäidentiteetit.

Jokainen tutkimus ponnistaa jostakin enemmän tai vähemmän elävästä tutkimustraditiosta, ja sen erityisyyttä joudutaan tulkitsemaan yhteiskunnan yhtenäistävää normittavaa painetta vasten – ml. tutkimuseettiset normit ja suositukset. Samaan aikaan tutkimustyön erinomaisuuden standardit alakohtaisine muunnelmineen muuttuvat sitä mukaa kuin niitä saavutetaan, ylitetään ja määritellään uudelleen. Näin tarkastellen tutkimuksen moraali on aktiivista, etenevää toimintaa ja hankkeen suuntaamista – eettisen tarkistuslistan läpikäynnin lisäksi.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close